Read more about the article JonnaH blogi, osa 3
Kuva Pihla Liukkonen / Kontrastia.

JonnaH blogi, osa 3

Hei!

Mietin tässä aihetta seuraavaan blogiini ja päätin kirjoittaa omista syömisistäni ja miksi syön niin kuin syön.
Tilasin netistä ensimmäisen ruokavalion vuonna 2010, jota aloitin silloin säännöllisesti noudattamaan. Olin syönyt tätä ennen jo säännöllisesti, mutta en kuitenkaan kahta lämmintä ateriaa päivässä. Käyn salilla ja halusin ruokavalion, joka tukisi tavoitteita.
Huomasin aika äkkiä, että jaksan paremmin, kun söin kunnolla puhdasta ruokaa. Tähän tunteeseen jäin niin sanotusti koukkuun. Lopulta hoksasin, että kun syön puhdasta ruokaa riittävästi niin treenipainot nousevat, palautuminen nopeutuu, nukun sikeämmin, kehoni tiivistyy, mieli on virkeämpi ja sairastelen vähemmän. Siis miksi en palannut entiseen ruokavalioon niin syy on tuossa. Kaiken tämän lisäksi, kun liikun ja syön säännöllisesti voin syödä herkkuja ainakin kerran viikossa tai silloin kun tekee niitä mieli. Silti kehityn. Kunpa muutkin ihmiset, jotka kamppailevat ylipainon kanssa tajuaisivat tämän. Tässä on kyse loppupelissä aika pienistä valinnoista.

Aloitan aamupalan syömällä kaurapuuroa ja pyrin puuron kanssa syömään marjoja tai yksi lempparini on banaani. Syön viisi kertaa päivässä ja koostan joka aterialle proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat oikeassa suhteessa tukemaan tavoitteita.
Syön siis aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Lähes aina samalla kaavalla. Jos kyllästyn johonkin ruokaan, niin vaihtelen lihoja ja kasviksia ja teen niistä erilaisia komboja.
Tällä hetkellä kun olen kisavalmennuksessa Matti Halosella, niin Matti tekee minulle henkilökohtaisen treeniohjelman ja ruokavalion. Kun saa ohjeet alan gurulta, niin ei epäile niiden toimivuutta. Olen oppinut Matilta paljon ravitsemuksesta ja oppimatka vielä jatkuu.

Olemme ihmisinä yksilöitä, mutta tarvitsemme kuitenkin samat ravinnot ruoasta jokainen, jos mielimme jaksaa arjessa. Jos sairastumme pitäisi pyrkiä syömään normaalisti, että se turvaisi energian saannin ja elimistöllä olisi näin enemmän energiaa taistella pöpöjä vastaan. Ainahan kipeänä ei ruoka maistu, mutta nestettä pitäisi nauttia kuitenkin. Tämä on minun ajatukseni asiasta.

Ajattelin joskus nuorempana, että jos syö vähemmän niin laihtuu. Tämä pitää osittain paikkansa. Mutta kuka jaksaa pidemmän päälle jos syödään joka päivä kuin pikku linnut.
Toki siihenkin tottuu, mutta se ei ole pidemmän päälle terveellistä. Ruokaan ja syömiseen olisi hyvä löytää kultainen keskitie joka tukee elämäsi jokaista osa-aluetta. Voisin sanoa, että ruoasta pitää nauttia ja parhaiten se toimii kun saadaan siitä hyvä olo!

Makoisia hetkiä hyvän ruoan parissa toivottelee Jonna!