Jonnah blogi, osa 10

Moikka!

Ihanaa uutta vuotta 2023!

Nyt kun vanha vuosi on takana niin katseet siirtyvät tulevaan.

Mitä uusi vuosi mahtaakaan tuoda?

Osalla saattaa olla jo suunnitelmia, mutta osalla ei.

Minulla on suunnitelmia ja aika näyttää miten ja millä aikataululla ne toteutuvat.

Meillä alkoi uusi vuosi Kuru resortissa. 

Joogasimme, söimme hyvin ja kävimme hoidoissa. Mieheltäni aivan ihana yllätys! 

Tämän parempaa uutta vuotta en olisi voinut toivoa.  Suosittelen paikkaa lämpimästi niille, jotka haluavat lomalta romanttista ja rentouttavaa laatuaikaa. Siellä pidetään vieraista huolta alusta loppuun.

Tuon pienen loman jälkeen oli ihanaa palata kotiin virkistäytyneenä ja levänneenä.

Olin sairastanut koronan juuri pari viikkoa ennen uutta vuotta, niin olo oli enemmän kuin uudestisyntynyt. 

Tajusin yhden seikan, jos jonkun asian on määrä tapahtua niin se yleensä ennemmin tai myöhemmin tapahtuu.

Kun käyn asiaa miettimään, niin minulla voi olla ajatus jostain unelmasta jota ei edes välttämättä uskalla sillä hetkellä unelmoida. 

Se saattaa olla niin iso unelma, että järkikin sanoo että se pitää pilkkoa ja pirstaloida pienempiin osiin.

Mitä sitten tapahtuu?

Tapahtuu kasvaminen ihmisenä henkisesti, koska valmistaudun mielessäni tähän isompaan unelmaan.

Henkinen kasvaminen saattaa lyödä minulta jarrut päälle hetkeksi, koska mukavuusalueen ulkopuolinen oleminen pelottaa.

Kun kasvan tämänkin vaiheen yli ja uskaltaudun epäonnistumisen varjossakin, olen taas askeleen päässä unelmaani.

Silloin, kun usko meinaa horjua tekemiseen ja järki lyö uskoa päähän, niin silloin tulee puoliso/ ystävä joka potkaisee uskoa järkevästi.

Uskon tilalle tulee toivo ja toive unelmasta saa siivet.

Olen taas askeleen lähempänä unelmaa.

Koskaan ei saa luovuttaa. Vaikka luovuttaisikin niin, koskaan ei ole myöhäistä yrittää uudestaan. Mikäli ei ole siltoja poltettu niin kaikki on mahdollista!

Oma arvostus itseään kohtaan terveellä tavalla näkyy kauas.

Elämänjano ja polte elämää kohtaan näkyy kauas.

Ne eivät pelkästään näy, vaan antavat sisimmän syvimmän tarkoituksen elää.

 Elää kohti päämäärää ja unelmaa, joka meillä jokaisella on mahdollista saada.

Saada, kun on oikea aika. Sinä päätät.

Kiitos että olet siellä!

Ihanaa tätä vuotta!

Toivottelee Jonna