JonnaH blogi, osa 7

JonnaH blogi 7

Hei vaan täältä sohvan pohjalta!

Miksi aloitin blogini tuolla lauseella, johtuu siitä että olen ollut flunssassa ja kuumeessa kohta kaksi viikkoa. Edelliseen kirjoitukseeni on vierähtänyt jo tovi ja nyt on hyvä hetki taas kirjoittaa.

Sairastelen omasta mielestäni todella harvoin.

 Kun lapset olivat pienempiä, minulle tarttui silloin lähes jokainen flunssa.

Nyt olen ollut ihmeissäni tästä kaksi viikkoa kestäneestä taudista, kun yleensä flunssakin kestää parhaillaan vain viikon.

Tiedostan, että emme ole koneita ja nyt pitäisi vain levätä. 

Tällaiselle liikkuvalle ihmiselle tämä seisahtuminen on haasteellista.

Aloitin harrastefutiksen naisten pu-62: ssa kesällä ja meillä olisi ollut ensimmäinen turnaus Espoossa lokakuun lopulla. Odotin tätä turnausta kuin lapsi jouluaattoa! 

Minulle oli tullut flunssan kaltaisia oireita muutama päivä ennen tätä turnausta ja ajattelin,  että kyllä tämä menee levolla ohi ennen viikonloppua.

Vaan eipä mennytkään ja jouduin kirjoittamaan viestin joukkue kaverille että en pääse mukaan.

 Vaikka mieli koitti kamppailla vielä järkeä vastaan ja se jos mikä turhauttaa! 

En tiedä pääseekö tästä jyvälle, mutta tarkoitan tuolla sitä, että mieli haluaa niin kovasti ja järki huutaa ei onnistu!

Loppu pelissä ajattelin, että tällä on pakko olla jokin syvempi tarkoitus.

Tällä tavalla saan niin sanotusti huijattua itseni ja mieleni keskittymään seuraavaan tulevaan turnaukseen ja vaiheeseen elämässä.

Muutenkin, kun elämässä tulee asioita joille ei voi vain mitään itse tehdä, tämä vertaus käy myös sinne.

 Aina kun tulee jotain negatiivista tai vastoinkäymisiä elämässä,  niin sillä on jokin opetus. 

Vastoinkäymiset opettaa minua yrittämään kovemmin, olemaan nöyrempi ja kiitollisempi.

Kiitollisempi siitä, mitä minulla jo on. Koska asiat voisi aina olla huonomminkin.

Kun tämä flunssa hellittää, olen kiitollinen siitä että saan olla taas terve. Tehdä asioita joita ei kipeänä voi tehdä ja nauttia niistä kaksin verroin enemmän!

Kun sairastumme tai joku lähipiiristä sairastuu, niin se ei välttämättä ole rangaistus vaan opetus. 

 Näille kun ei oikeastaan voi mitään, mutta nämä voivat muuttaa miten ajattelemme asioista ja sitä kautta toimintaamme tulevaisuudessa pysyvästi.

Pysytään terveenä ja jos sairastumme, siihen voi kätkeytyä jokin opetus!

Aurinkoisin terveisin Jonna!